perjantai 3. kesäkuuta 2011

" OPPIA KOKEMUS KAIKKI"

Opintojen puoliväli häämöttää, ja kaikkea mielenkiintoista yrttirintamalla on jälleen opittu ja koettu. Tämänkertaisen blogipäivityksen otsikoin teemalla ”Oppia kokemus kaikki”, jolla haluan viestittää, että kokemus on hyvä oppimisen mahdollistaja yhtä lailla kuin ikäkin. Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet mukana yrttikokeiluissani.

Kansanparannus on pitkälti juuri kokemustiedon tuomaa viisautta. Näihin hyväksi koettujen menetelmien vaikutuksista on olemassa myös tieteellistä näyttöä. Otan esimerkkinä Kalevalaisen jäsenkorjauksen, johon saimme lähijaksolla tutustua kahden alan taitajan, Raimon ja Irman, opastamina. Fytoterapeutin on hyvä tästä menetelmästä tietää, jotta osaa siitä hyötyviä asiakkaitaan ohjata jäsenkorjaajalle. Kalevalainen jäsenhoito on perinnehoitoa, jotka esiintyvät kuvakielellä kirjoitettuna Kalevalassa. Siinä tasapainotetaan hoidettavan tukirakenne jalkapohjista kallonrajaan saakka mobilisaatiokäsittelyn avulla. Jäsenkorjauksessa ei hoideta vain kipukohtaa, vaan myös itse ongelman aiheuttajaa – aivan kuten kasvilääkinnässä ja muissakin luontaishoidoissa. Hyviä hoitotuloksia on saatu esim. alaraajojen virheasennoissa, alaselän kiputiloissa (iskias), muissa särkytiloissa ja niskahartiajännitysvaivoissa. Menetelmän vaikuttavuudesta löytyy tieteellistä tutkimusta Kuopion yliopistosta. Lisätietoja tästä löytyy www.kansanlaakintaseura.fi. Saimme käytännössä nähdä jäsenkorjaajien diagnosointia vartalon keskilinjaa tarkkailemalla sekä sitä, miten mobilisaation kautta jalkojen mittaero pienenee. Vain n. 5 % jalkojen mittaerosta on synnynnäistä eli suurimmalla osalla meistä elämän kolhut ja jännitystilat ovat aiheuttaneet epätasapainoa kehossa. Mobilisaatiota tarvittaisiin siis itse kullekin. Lähijakson tuki- ja liikuntaelinteeman lisäksi käsittelimme perinteisen kiinalaisen lääketieteen parivaljakkoa maksa-sappi sekä sydämen ja verenkierron tukemista kasvien avulla. Maksa ei ole vain sisäelin vaan kokonaisuus, jota tukemalla voidaan vaikuttaa mm. alkoholiongelmiin, päänsärkyyn, migreeniin sekä kilpirauhasen ongelmiin. Lisäksi ne liittyvät välillisesti myös silmien ja lihasten kuntoon.

Lähijaksolla harjoittelimme yrttinyyttihoitoja luonnosta keräämillämme kasveilla. Yrttinyytit kera kuumennetun ihonhoitoöljyn saavat aikaan rentouttavan hoitomuodon, josta niin lihakset kuin mieli pitivät. Yrttinyyttien lämmön, eteeristen öljyjen ja kasvien vaikuteaineiden kautta lihaksista saadaan pois jännitystiloja ja yhdistettynä rentouttavaan oloon vaikutetaan samalla sydämen hyvinvointiin. Yrttinyyttihoidot tulevat olemaan mukana omassa palveluvalikoimassani – ilman muuta! Niin hyvältä tuntui.


Oman kokeiluni, kunnonkohennuskuurin, toteutin maalis- ja huhtikuun aikana. Uutta kokeilussa oli se, että nyt liikunnan ohella mukana oli rauhoittuminen. Olen aina liikkunut säännöllisesti, mutta jostain kumman syystä paino ei ole laskenut. Niinpä kuurin tarkoitus oli katsoa, miten aamulla tehtävät joogaharjoitteet ja illalla tehtävä rentoutusharjoitus vaikuttaisivat kehonkuntooni ja omaan jaksamiseeni. Nyt kesäkuun alkumetreillä olen erittäin tyytyväinen: painoa pudonnut ilman dieettiä, olen jaksanut kevätkiireet paremmin sekä huonot polveni eivät ole oireilleet. Tein jopa kurssikaverini Päivin kanssa puolen tunnin juoksulenkin Hämeenkyrön maisemissa, mahtava tunne, kun polvet kestävät juoksemista.

Rauhoittumiseen ja rentoutumiseen liittyy hengitys ja sen tukeminen. Tässä kiireisessä elämänmenossa sekä kulttuurisamme muutenkin hengitysasiat ovat jääneet taka-alalle. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä hengitys- ja meditaatioharjoitukset vahvistavat sekä mieltä että kehoa. Hengitysharjoitusten avulla voidaan vaikuttaa moniin elintoimintoihin kuten pulssiin, aineenvaihduntaan, hormonijärjestelmään sekä verenpaineeseen. Meillä opiskelijoilla on lähipäivien aikana mahdollista sekä joogata että harjoitella mielen rauhoittamista meditaation avulla. Niin hyvältä tällainen ohjattu rauhoittuminen tuntuu, että liitin sen osaksi kunnonkohennuskuuriani. Ja koska tulokset olivat kannustavia, aioin jatkaa näitä harjoitteita.

Seuraava kokeiluni onkin jo muuttunut rutiiniksi. Olen siirtynyt luonnonkosmetiikan käyttöön, sillä tavallisessa kosmetiikassa on yllättävän paljon lisäaineita, jotka vaikuttavat mm. kuonan lisääntymiseen kehossa. Kannattaa siis tarkistaa oman deodorantin tuoteselosteesta, että lukeeko siinä alumiini tai alumiinijohdannainen. Monien ihotuotteiden hajusteet ovat kaikkea muuta kuin luonnon omia eteerisiä öljyjä. Koko keho kiittää, kun shampoot, dödöt, kasvorasvat ja muut ihotuotteet vaihdetaan aidosti luonnonmukaisiin tuotteisiin. Eteerisissä öljyissä on monta käyttömahdollisuutta ja yhdistettynä yrttiöljyyn niistä saa erinomaisen, hyvältä tuoksuvan ihonhoitotuotteen, joka elvyttää ihon pintaverenkiertoa ja kuona-aineiden poistumista. Itse rakensin oman vartaloöljyni kotimaisesta yrttiöljystä ja eteerisestä greipistä. Raikasta ja vaikuttavaa.

Yrttitilan alkukesään kuuluvat taimi-istutukset ja Tarinayrttitarhan kunnostaminen. Ennen sadonkorjuuta on hyvää aikaa valmistautua elokuussa toteutettaviin kaikille avoimiin tarinakierroksiin. Tarinayrttitarha täyttää elokuussa 10 vuotta ja 11.8 ja 18.8 klo 18.00 alkavien kierrosten teemana on ”Hyvinvointia luonnosta”. Tällöin matkaamme kasvilääkinnän saloihin tarinoiden ja käyttövinkkien kautta.